Tecknare: Lektor Danny De Weerdt (Humak)

Översatt från det finska teckenspråket: Hannaliisa Huhtinen (Viittomakielialan Osuuskunta Via)
Översatt från finska till svenska: DeepL och korrigerat av Magdalena Kintopf-Huuhka

(På finska nedan/ Suomeksi alla)

Hej på er alla!

Den finlandssvenska teckenspråksgemenskapen ordnade ett heldagsseminarium i Ljusa huset i Helsingfors den 9.12.2024. Jag var där för att följa ett fantastiskt program med tre teman:

1. Det finlandssvenska teckenspråkiga korpusarbetet i samarbete med Jyväskylä universitet

2. Revitaliseringsprogram: planering, genomförande och publicering av programmet

3. Språkrådgivning: Jämförelse av svensk och finlandssvensk teckenspråks språkrådgivning och reflektion över hur språklig variation innebär utmaningar, till exempel för tecknandet av vissa termer.

Arrangörerna bad mig och Juhana Salonen att sammanfatta dagen, reflektera över dagens innehåll och komma med förslag. I den här vloggen delar jag med mig av mina tankar om det finlandssvenska teckenspråksseminariet.

Jag valde tre teman för min sammanfattning: språkvård eller språkplanering, lingvistik och dövstudier (Deaf Studies).

Idéer som anknyter till dessa teman har jag hämtat från föreläsningarna och diskussionerna under seminariedagen 9.12.2024. Många av de frågor som diskuterades under seminariedagen handlade om språkvård eller språkplanering, som kan delas in i fyra områden: språkets status, korpus, språkinlärning och attityder. Alla dessa områden kräver planering och underhåll.

1. Språkets status

Det är viktigt att komma ihåg att det finlandssvenska teckenspråket först på senare tid har börjat få synlighet och erkännande, och att dess ställning i vårt samhälle behöver stärkas ytterligare. Ett av de medel för att stärka teckenspråket som nämndes under seminariet är teckenspråkslagen. Mycket framgångsrikt arbete har redan gjorts för att stärka det finlandssvenska teckenspråkets ställning.

2. Korpusen i språkvården

Det är lätt att tro att Jyväskylä universitet redan har byggt upp och skapat en korpus. Att bygga upp en korpus innebär dock också att skapa en ordbok för studier av korpusen, samt undervisningsmaterial och dokumentation. Seminariet lyfte också fram det finlandssvenska teckenspråkets bidrag till ordboken Suvi och SignWiki. En korpus finns nu tillgänglig, så mycket har redan uppnåtts inom detta område.

3. Underhåll av språkinlärning

Minoritetsspråket måste läras ut så att människor kan ta det till sig. För några år sedan ordnade Humak Livs-utbildningar i syfte att få nya användare av finlandssvenskt teckenspråk genom att lära ut språket. Målet var också att få fler tolkar av finlandssvenskt teckenspråk. På kort tid har också språkinlärningen gått framåt: språket har lärts ut och människor uppmuntrats till att använda det finlandssvenska teckenspråket.

4. Attityder i språkvården

Attityder handlar om hur vi som samhälle förhåller oss till språk, till exempel till det finlandssvenska teckenspråket. Genom information hoppas man att människor ska förstå att det finlandssvenska teckenspråket är ett riktigt språk. Mycket har också gjorts för att främja detta.

Dessa fyra aspekter av språkvården går inte att skilja åt utan är alla delar av samma helhet. Lagen kan påverka skapandet av en korpus. Korpusen kan användas i språkundervisningen, vilket i sin tur påverkar språkinlärningen. När människor lär sig finlandsvenskt teckenspråk påverkar det deras attityder till språket och de förstår att det är ett riktigt språk. Alla delar påverkar alltså varandra och bildar tillsammans en helhet.

Ur språkvårdens synvinkel har alla dessa fyra huvudaspekter främjats framgångsrikt på kort tid, vilket har bidragit till att stärka det finlandssvenska teckenspråkets ställning. Arbetet fortsätter dock fortfarande.

Ur språklig synvinkel fokuserade seminariet mycket på språket i sig: hur ett begrepp tecknas på finlandssvenskt teckenspråk, hur teckenspråket förhåller sig till finskt och (riks)svenskt teckenspråk och hur läpparna eller munrörelserna används. Man diskuterade också uttryckssättens kulturella särdrag och språkets egenskaper i allmänhet. Seminariet handlade alltså i hög grad om språket i sig.

Från språkvård och lingvistik kommer jag nu till mitt tredje ämne. Det finlandssvenska teckenspråket är ett minoritetsspråk vars användare är en minoritet i den finska teckenspråksgemenskapen. Det är naturligtvis viktigt att fokusera på språket i sig, precis som vi har fokuserat på det finska teckenspråket. Både språkvård och språkforskning har att göra med bevarandet av språket.

Kopplat till det tredje temat skulle jag dock vilja föra in dövstudier (på eng. Deaf Studies) vid sidan av dessa. Dövstudier är studier av döva människors liv. Inte bara språk, utan individer. Ofta när vi talar om det finlandssvenska teckenspråkets historia nämner vi viktiga personer som har påverkat språket, men det är också viktigt att tala om de personer som påverkar det idag.

Traditionellt har dövstudier undervisats med hjälp av begrepp som dövkultur, dövgemenskap och dövidentitet. Ibland är det bra att stanna upp och fundera på vad som menas med dessa ofta använda termer. Det skulle vara trevligt att veta vad de betyder när de tillämpas på den finlandssvenska teckenspråksgemenskapen.

Dövforskningen har förändrats enormt under den senaste tiden i takt med att världen har förändrats. Dövas gemenskaper har också förändrats mycket. Det skulle därför vara intressant att studera den finlandssvenska teckenspråksgemenskapen genom de nya glasögonen. Till exempel Deaf Space, dvs. de utrymmen och situationer där de finlandssvenska döva samlas. Vad händer i dessa situationer? Det är där gemenskapskulturen föds.

Man kan också titta på hur finlandssvenska döva lever och fungerar som en minoritet i den finska teckenspråksgemenskapen och i den finlandssvenska gemenskapen. Det finlandssvenska nätverket är också av intresse. Nätverket består alltid av mindre grupper. Seminariet visade tydligt de sammansvetsade grupperna i nätverket. Men hur kommer dessa grupper att nätverka på andra håll i framtiden?

Det skulle vara intressant att studera de finlandssvenska dövas flerspråkighet, eftersom seminariet avslöjade deras flerspråkighet. Förutom finlandssvenskt teckenspråk använder de åtminstone finskt teckenspråk, finska och svenska i sin vardag – kanske också andra skrivna, tecknade och talade språk! Det skulle därför vara en god idé att flytta fokus från enbart användningen av finlandssvenskt teckenspråk till deras rika flerspråkighet i vardagen och hur de interagerar med olika språk.

Det skulle också vara intressant att studera finlandssvenska dövas sätt att tänka: hur de ser på världen, språkattityder, attityder i det finska samhället, politik och världssituationen. I min sammanfattning vill jag därför betona att det är bra att inkludera forskning om dövas liv vid sidan av språket, eftersom det kan hjälpa oss att förstå språket bättre och vice versa. De kompletterar varandra.

Den traditionella dövforskningen har fokuserat mycket på dövas lidande, på oralism och på den diskriminering som döva utsätts för, men det är viktigt att komma ihåg att det också finns bra och värdefulla saker. Det finlandssvenska teckenspråksseminariet var ett starkt bevis på detta.

Tack så mycket för ett bra seminarium!

Ajatuksia suomenruotsalaisen viittomakielen FinSSL-seminaarin jälkeen

Tekijä: lehtori Danny De Weerdt (Humak)

Suomalaisesta viittomakielestä suomentanut: Hannaliisa Huhtinen (Viittomakielialan Osuuskunta Via)

Hei kaikille!

Suomenruotsalaisen viittomakielen yhteisö järjesti Helsingin Valkeassa talossa 9.12.2024 koko päivän seminaarin. Olin paikalla seuraamassa hienoa ohjelmaa, joka sisälsi kolme teemaa:

1. Suomenruotsalaisen viittomakielen korpustyö yhteistyössä Jyväskylän yliopiston kanssa

2. Elvytysohjelma: Ohjelman suunnittelu, toteuttaminen ja julkaiseminen

3. Kielineuvonta: Ruotsalaisen ja suomenruotsalaisen viittomakielen kielineuvonnan vertailua ja pohdintaa siitä, miten kielen variaatio asettaa haasteita vaikkapa tiettyjen termien viittomiseen liittyviin kysymyksiin.

Järjestäjät pyysivät minua ja Juhana Salosta tekemään seminaaripäivästä yhteenvedon, jossa pohdimme päivän sisältöä ja teimme ehdotuksia. Kerron tässä vlogissa ajatuksiani suomenruotsalaisen viittomakielen seminaarista.

Valitsin yhteenvetooni kolme teemaa: kielenhuolto tai kielisuunnittelu, kielitiede sekä Deaf Studies (kuurotutkimus).

Poimin 9.12.2024 seminaaripäivän luennoista ja keskusteluista näihin teemoihin liittyviä ajatuksia. Monet seminaaripäivän asioista liittyivät kielenhuoltoon tai kielisuunnitteluun, joista voidaan erottaa neljä osa-aluetta: kielen asema, korpus, kielen omaksuminen ja asenteet. Nämä kaikki vaativat suunnittelua ja huoltamista. 

1. Kielen asema

On tärkeä muistaa, että suomenruotsalainen viittomakieli on alkanut saada näkyvyyttä ja tunnustusta vasta hiljattain ja sen asema vaatii edelleen vahvistamista yhteiskunnassamme. Yksi seminaarissa mainittu vahvistamistapa on viittomakielilaki. Suomenruotsalaisen viittomakielen aseman vahvistamiseksi onkin tehty jo paljon menestyksekästä työtä.

• Korpus kielenhuollossa

Helposti voi ajatella, että Jyväskylän yliopistohan rakensi ja loi jo korpuksen. Korpuksen rakentamiseen kuuluu kuitenkin myös sanakirjan luominen korpusaineiston tutkimista varten sekä opetusmateriaalia ja dokumentaatiota. Seminaarissa tuotiin esille myös suomenruotsalaisen viittomakielen osuudet Suvi-sanakirjassa sekä SignWikissä. Nyt käytössä on myös korpus, eli tällä osa-alueella on jo saavutettu paljon.

• Kielen omaksumisen huoltaminen

Vähemmistökieltä pitää opettaa, jotta ihmiset voivat omaksua sitä. Muutama vuosi sitten Humakissa järjestettiin Livs-koulutuksia, joiden tavoitteena oli saada uusia suomenruotsalaisen viittomakielen käyttäjiä opettamalla kieltä. Tavoitteena oli myös saada lisää suomenruotsalaisen viittomakielen tulkkeja. Myös kielen omaksumisen eteen on tehty paljon töitä lyhyessä ajassa: kieltä on opetettu ja ihmisiä on kannustettu käyttämään suomenruotsalaista viittomakieltä.

• Asenteet kielenhuollossa

Asenteilla tarkoitetaan sitä, miten me yhteiskunnassa suhtaudumme kieleen, esimerkiksi suomenruotsalaiseen viittomakieleen. Tiedottamisen kautta toivotaan, että ihmiset ymmärtäisivät suomenruotsalaisen viittomakielen olevan oikea kieli. Tätä asiaa on edistetty myös paljon.

Näitä kielenhuollon neljää osa-aluetta ei voi erottaa erillisiksi vaan ne kaikki kuuluvat samaan kokonaisuuteen. Lailla voidaan vaikuttaa korpuksen luomiseen. Korpusta voidaan käyttää kielen opetuksessa, jolloin taas vaikutetaan kielen omaksumiseen. Kun ihmiset oppivat suomenruotsalaista viittomakieltä, se vaikuttaa heidän asenteisiinsa kieltä kohtaan ja he ymmärtävät, että kyseessä on oikea kieli. Kaikki osa-alueet vaikuttavat siis toisiinsa ja muodostavat yhdessä kokonaisuuden.

Kielenhuollon näkökulmasta kaikkia näitä neljää isoa osa-aluetta on onnistuttu edistämään lyhyessä ajassa, mikä on edesauttanut suomenruotsalaisen viittomakielen aseman vahvistumista. Työ kuitenkin jatkuu edelleen.

Kielitieteen näkökulmasta seminaarissa pohdittiin paljon kieltä itseään: miten jokin käsite viitotaan suomenruotsalaisella viittomakielellä, kuinka viittomat suhteutuvat suomalaiseen ja ruotsalaiseen viittomakieleen, miten huuliota eli suun liikkeitä käytetään. Pohdittiin myös ilmaisutapojen kulttuurisidonnaisuutta ja kielen ominaisuuksia ylipäätään. Seminaarissa keskusteltiin siis paljon itse kielestä.

Kielenhuollosta ja kielitieteestä pääsen kolmanteen aiheeseeni. Suomenruotsalainen viittomakieli on vähemmistökieli, jonka käyttäjät ovat vähemmistön vähemmistönä Suomen viittomakieliyhteisössä. Itse kieleen keskittyminen on tietenkin tärkeää, aivan kuten suomalaiseen viittomakieleenkin on keskitytty. Sekä kielenhuolto että kielen tutkimus liittyvät kielen vaalimiseen. 

Kolmantena teemana haluan kuitenkin tuoda näiden rinnalle kuurotutkimuksen (engl. Deaf Studies). Kuurotutkimuksessa tutkitaan kuurojen ihmisten elämää. Ei siis pelkästään kieltä vaan yksilöitä. Usein suomenruotsalaisen viittomakielen historiasta puhuttaessa mainitaan merkkihenkilöitä, jotka ovat vaikuttaneet kielen olemassaoloon, mutta on tärkeää puhua myös ihmisistä, jotka tänä päivänä vaikuttavat siihen.

Perinteisesti kuurotutkimuksen opetuksessa käytetään sellaisia käsitteitä kuin kuurojen kulttuuri, kuurojen yhteisö ja kuuron identiteetti. Joskus on hyvä pysähtyä pohtimaan, mitä näillä paljon käytetyillä käsitteillä oikein tarkoitetaan. Olisi mukava tietää, mitä ne merkitsevät, kun niitä sovelletaan suomenruotsalaisen viittomakielen käyttäjien yhteisöön.

Kuurotutkimus on muuttunut valtavasti viime aikoina maailman muuttuessa. Kuurojen yhteisöt ovat myös muuttuneet paljon. Siksi olisikin kiinnostavaa tutkia suomenruotsalaisen viittomakielen yhteisöä uusien silmälasien kautta. Esimerkiksi suomenruotsalaisten kuurojen tilaa (Deaf Space), eli niitä tiloja ja tilanteita, joissa suomenruotsalaiset kuurot kokoontuvat. Mitä niissä tilanteissa tapahtuu? Yhteisön kulttuurihan syntyy siellä.

Voisi myös tarkastella, kuinka suomenruotsalaiset kuurot elävät ja toimivat vähemmistönä suomalaisen viittomakielen käyttäjien yhteisössä ja suomenruotsalaisessa yhteisössä. Myös suomenruotsalainen verkosto kiinnostaa. Verkosto koostuu aina pienemmistä ryhmistä. Seminaarissa näkyivät selvästi verkoston tiiviit ryhmät. Mutta millä tavoin nämä ryhmät verkostoituvat tulevaisuudessa muualle?

Olisi kiinnostavaa tutkia suomenruotsalaisten kuurojen monikielisyyttä, koska seminaarissa tuli ilmi heidän monikielisyytensä. He käyttävät arjessaan suomenruotsalaisen viittomakielen lisäksi vähintään suomalaista viittomakieltä, suomea ja ruotsia – mahdollisesti myös muita kirjoitettuja, viitottuja ja puhuttuja kieliä! Olisi siis hyvä siirtää katse pois pelkästä suomenruotsalaisen viittomakielen käytöstä heidän rikkaaseen jokapäiväiseen monikielisyyteensä ja siihen, miten he toimivat eri kielten parissa.

Kiinnostavaa olisi myös tutkia, millaista on suomenruotsalaisten kuurojen ajattelu: miten he näkevät maailman, kieliasenteet, suomalaisen yhteiskunnan asenteet, politiikan ja maailman tilanteen. Yhteenvedossani haluan siis korostaa, että kielen rinnalle on hyvä nostaa myös kuurojen elämän tutkimus, koska sen kautta voidaan ymmärtää kieltä paremmin ja päin vastoin. Ne täydentävät toisiaan.

Perinteinen kuurotutkimus on keskittynyt paljon kuurojen kärsimyksiin, oralismiin ja kuurojen kokemaan syrjintään, mutta on tärkeä muistaa, että siihen kuuluu myös hyviä ja arvokkaita asioita. Sen todisti vahvasti suomenruotsalaisen viittomakielen seminaari.

Paljon kiitoksia hienosta seminaarista!